Etusivu Yhteystiedot Tapahtumat Kuvagalleria Jäsenyys Tilaa tanssiesitys Mielipidekysely Yhteydenotto Linkkejä

Toiminta

Historia
Itämaisen tanssin toi Imatralle vuonna 1993 Päivi Mielikäinen. Hänen innostava ja ammatillinen otteensa kasvatti hyvän ja laajan tanssipohjan. Sen seurauksena perustettiin Imatralle 17.7.1995 Itämaisen tanssin yhdistys Masmoudi ry. Yhdistys on saanut nimensä erään egyptiläisen perusrytmin, masmoudin mukaan. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 56 jäsentä.

Tavoitteet Ja Toiminta
Masmoudin tavoitteena on alusta lähtien ollut Itämaisen tanssin tunnetuksi tekeminen ja harrastuksen edistäminen Imatralla ja sen lähialueilla. Yhdistys osallistuu aktiivisesti erilaisiin kulttuuri-, taide- ja harrastetapahtumiin.

Yhdistys järjestää vuosittain 2-3 viikonloppukurssia, joissa opettajina toimivat vierailevat tanssinkouluttajat ympäri Suomea. Kurssien avulla on mahdollista hioa omaa tanssitekniikka sekä tutustua erilaisten opettajien tanssityyleihin ja -koreografioihin.

Yhdistys järjestää jäseniltoja, kerran kaksi vuodessa joissa teemana on esim. Itämaisen tanssin kulttuuri: puvut, tavat, meikkaus tai musiikki. Illan aiheena voi olla myös virkistävä yhdessäolo, herkutellen itämaiseen tapaan, tanssin lomassa.

Kerran vuodessa on Itämainen ilta jonka odotetuimpana antina ovat niin paikallisten tanssinharrastajien kuin myös vierailevien tähtien esiintymiset. Illan teemaan kuuluu lisäksi kutsuva musiikki, näyttävä pukuloisto ja houkuttelevat basaarin antimet.

Yhdistys lähettää jäsenilleen 3-5 jäsentiedottetta vuodessa. Jäsentiedotteissa kerrotaan tulevista tapahtumista mm. kursseista, jäsenilloista tai mahdollisista matkoista. Masmoudin jäseneksi voi liittyä kuka tahansa asiasta kiinnostunut.

Masmoudilla on oma esiintyvä tanssiryhmä jota voi tilata erilaisiin tapahtumiin. Esiintymisohjelmistoon kuuluu niin ryhmä- ja kansantansseja kuin myös soolo- ja estraditansseja.

Yhdistys tarjoaa Itämaisen tanssin opetustunteja ja kulttuurituntemusta niitä haluaville. Masmoudilta voi tilata sekä näytöstunteja että ryhmä- ja yksilöohjausta. Myös erilaiset Itämaisen tanssikulttuurin esittelyt ja luennot ovat mahdollisia.



© Masmoudi ry 2011